Vakavat metsurit

Kevättalvella sunnuntai-iltana puhelin soi kotona.

Vastasin. Ääni oli aikuisen miehen ja hermostunut.

Annoin kuulokkeen isälleni.

Kyseessä oli työtä vailla oleva kokenut metsätyömies.

Keskustelu eteni tutusti.

”Nyt ei ole työtä antaa, kun on töitä vain vakaville metsureille”, sanoi isäni lopuksi

Vakaville?

Tämä tapahtui Kainuussa aikaan, jolloin selkosen lumia eivät pöllyttäneet venäläisten citymaasturit eikä joka toisessakaan torpassa ollut puhelinta. Ei sitä kiinteääkään.

Pienen ihmisen mieli lähti silloin laukkaamaan. Millainen on se ’vakavien’  murheellisten metsämiesten armeija, joka työkseen perheensä elannoksi umpihangessa kaahlaa, sahaa ja palelee? Eikö töissä ole sopivaa olla edes hiukan iloinen?

Moniko meistä on nyt ’vakava’?

Tämän vuoden uutisten mukaan ei monikaan. Ja tavallaan aivan liian moni.

Ammatillisen toisen asteen koulutus markkinoi itseään nykyään aggressiivisesti. Peruskoulun kasiluokkalaiset ovat nyt uusi kohderyhmä perinteisten ysiluokkaisten ohella. Opo vei kasiluokkalasiset  Evolle päiväksi katsomaan metsäkoneen möyrimistä. Junnu ilmoittikin opiskelevansa metsuriksi. Tavastia-käynnin jälkeen kokiksi. Sitten ja sitten…

Voisivatko peruskoulun opot antaa näkemyksiä myös muusta: Mitä hyötyä kielitaidosta on?  Miksi opiskella muutakin kuin yksisilmäistä ammattia varten? Olisiko mieltä opiskella asioita, jotta tiedät milloin sinua aivopestään ja kusetetaan?

Nimenomaan aivopestään ja kusetetaan… muitakin kuin oppilaita.

Vakavia metsureita?

Jätä kommentti

css.php